Ristikivi

Illat ovat päättyneet iltapalan ja iltatoimien jälkeen Ristikiven kirkkoon. Kirkko on maailman korkein kirkko. Siinä ei ole kattoa ollenkaan. Vuonna 1967 alueeltä löytyi kivi, jonka ympärille valmistui kirkko 1971. Alttarina oleva kivi on 1800 miljoonaa vuotta vanha ja sijainnut Partaharjulla noin 10 000 vuotta jääkauden tuomana. Eräällä leirillä pojat löysivät kiven. Read more…

Grande Finale

Päivän mittaan osa ryhmistä oli valmistellut ohjelmia illaksi. Oli vuorossa leirin viimeinen iltaohjelma, Grande Finale. Illan juonsivat Kiisi, Taika-Petteri ja ensiesiintymisensä tehnyt Nestori Naamakirja (engl. Nestor Facebook). Olipa hieno iltaohjelma. Housebändi oli aivan mahtava. Lämppärinä toiminut ja tyylillä vedetty Frontside Ollie sai yleisön vauhkoksi. Tosi hienoa settiä koko porukalta. Nestori Read more…

Ja aurinko paistaa!

Iltapäivällä jatkuivat toimintarastit kirkkaassa auringonpaisteessa. Salissa Taika-Petteri ja Kiisi opettivat jongleerausta erilaisilla välineillä. Oli höyheniä, lautasia, palloja, huiveja jne. Muistisääntönä on hyvä että heitetään X eikä O. Harjoittelu tekee mestarin. Kiisi muuten onnistuin ensimmäisen kerran kolmen pallon kanssa! Rannassa kanootit olivat kovassa käytössä. Tuuli yltyi iltapäivällä sen verran ettei Seikkailujen Read more…

Ruokaa!

Tänään oli päivälliseksi kalapuikkoja muusilla. Hyvää oli. Meillä on neljä ruokaa päivässä. Mutta kyllä ulkoilmassa maistuukin. Ruuan jälkeen jää hieman aikaa istuskella teltoilla tai käydä kiskalla. Mukava kävellä kavereiden kanssa ihan tekemättä mitään. Voi vaihtaa kuulumiset ja kertoa salaisuudet. Vihdin ryhmän johtaja Eila on parkkeerannut pikkubussinsa ihan keskelle leirialuetta.

Ritariaika

Yksi leirin toimintapisteistä on keskiaika. Siellä saa tehdä erilaisia juttuja pienissä ryhmissä. Puhallusputkilla yritetään osua maaliin. Keppihevoset laukkaavat vinhasti. Pehmomiekoilla otetaan mittaa toisista. Ja paahdetaan…ei popcornia…vaan tattarinjyviä. Runosuonikin pääsee kukkimaan kun mietitään mikä on aarre.

Auta armias!

Kiisi Isotalo ja Taika-Petteri odottivat meitä salissa. Vuorossa oli Auta armias-esitys. Itseasiassa aikahyppy Martti Lutherin aikaan ja seurasimme kuinka hän naulasi Wittenbergin kirkon oveen teesinsä. Pieni Marttia asuva tyttö seurasi ja vakoili Marttia ja oppi uutta anteeksiantamisesta ja kuinka Jumala rakastaa meitä ehdoitta. Jumalan hyväksymista ei voi ansaita. Se saadaan Read more…

Aamu aukesi

Linnut lauloi yöllä ja valoa riitti. Aamu aukesi aurinkoisena Aarre-leirillä. Partaharju hymyili. Vähän odoteltiin lippuringissä yhden ryhmän saapumista. Uni olisi varmaan maittanut kaikilla. Mutta kohti uusia seikkailuja kohti vaan. Vuorossa oli toinen kokonainen päivä Partaharjulla Aarre-leirillä. Toimintapisteet jatkuisivat ja kaikkea kivaa oli tiedossa. Aamulaulu kajahti jo hienosti ja varsinkin leirihuutomme. Read more…